sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Rat-time

Suuri asetelma! Taidetta! Jin ja Jang!

Meillä on rottia. Niitä piti olla yks iso ja valkonen uros ku asiasta kerrottiin.
Niitä on kolme, se uros ja kaks naarasta.
Kohta niitä on ihan salettiin noin miljoona.

Sitä jättiläisjätkärottaa oon pitäny kädessäki, ne nartut yrittää purra joten pysyn kaukana. Ne elää akvaarion näkösessä terraariossa tuossa parvekkeella. Toivottavasti pysyvät elossa vaikkei ulkona NIIN kylmä ookkaan. Oikeestaan päivisin n. +10 ja öisin +5 tjsp. Hajotkaa pakkaseenne Suomen Siperiassa!

Ne taitaa haluta ulos laatikostaan aika usein.

En meinannu tuoda yhtäkään näistä mukanani. Enkä niistä tulevista pennuista. Syötän katukissoille.

torstai 17. helmikuuta 2011

Yks viikonloppu vuorella

Alotetaans ristillä ku oon kuvannu tätä eniten koko Makedoniassa:

Tästä on jo jotain pari viikkoa tai puoltoista ku käytiin yks sunnuntai tallailee tuolle läheiselle vuorelle, tai siis yritettiin. Osa kokoonpanosta (puola, ranska ja hollanti) pääs puoliväliin asti, me suomalaiset sit luovutettiin jo ennen sitä. Oli hirvee mutkitteleva autotie jolla piti yrittää kävellä mahd reunassa ja autot tuuttaili ja ihmiset kiroili. Lisäks miulla oli MOOTTORIPYÖRÄSAAPPAAT jalassa ja sen jälkeen oli pohkeet niin kipeet että valitin kolme päivää siitäki.

Se vuoritie vie siis Millennium Crossille joka on maailman mauttomin rakennelma tuolla meitsin ikkunasta näkymänä avautuvalla vuorella. Iso risti joka on rakennettu samanlaisista palkeista ku Eiffelin torni. Sit illalla se on juhlavalaistuksessa eli pari valokaapelia kiertää sitä. Niin KITSCH että oksettaa, mut viihdyttävää kateltavaa. Oottelen vaan että millon ne valot rupee vilkkuu, ehkä sen ristin juurella onki oikeesti joku älytön kasinokirkko johon voi lähtee pelaa rulettii Jessen kanssa! En vaan tiiä ku en oo saavuttanu sitä rohkeutta lähtee oikeesti tallaa sinne ylös asti, pitäis olla varmaan kännissä. Ja kunnon kengät. Yks jätkä sano että sinne pääsee oikeesti tunnissa, mehän käveltiin sitten joku 2h puoliväliin ja 2h takas. Ihme settiä. Seuraavan kerran meen ehkä taksilla. Tai ainaki tuun taksilla alas.

Ihan hyvän kuvan sieltä vuorelta sai kaupungista. Vähän photarilla tummensin etutaloja MUT oli ne oikeestiki tummempia. Tai siis se sumu oli tuolla takana. Täällä on aina sumusta!

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Veriryhmäytymistä ystävänpäivänä

Ajattelin olla tosi ystävällinen makedonialaisia viinijuhlaperinteitä kohtaan ja pakenin viininjuontia sellaselle keikalle kattoo ku Islantilaisbändi Bloodgroup oli just hyvä! Kalja ja pääsyliput oli halpoja, olin silti vähän eksyksissä vieraassa paikassa. Onneks oli yks slovakikaveri mukana kannustamassa.

Kaikki kuvat kohisee mut meitsi ainaki pystyy elää sen kanssa:





Issikat oli sympaattisia ja niiden musiikkiki mukiinmenevää elektropoppista. Sain kehuja ku olin suomalainen. Sain kehuja ku ostin levyn. Valokuvaaminen ernujen makedonialaisten keskellä oli outoa, kalja maistu vedeltä. Mut ok. Tykkään tästä että elämänki voi hankkia.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Asuntotarinoita

Oho oon unohtanu vähän päivittää. Tai siis oon oikeesti ollu vaan aika laiska ja keskittyny mieluummin halvan kaljan juomiseen ja halpojen sipsien syömiseen. Jännä muuten, täällä ei oo juustonaksuja mut samassa mallissa löytyy Smoki-nimistä sipsua joka on PÄHKINÄMAUSTETTUA. Pähkinät on balkanilaisille kikirikiä, tykkään siitä sanasta.

Käväsin tässä välissä myös Sarajevossa, siitä tulee myöhemmin parempi postaus paskalla englannilla höystettynä jotta uudet ulko_maalaiset kaverini voi kans lukee höpöhöpöjä.

Sit täällä on älyttömästi ja liikaa patsaita. Koko saakelin Skopje on yhtä (rumaa) patsaspuistoa. Terveisiä vaan Parikkalaan, täällä on rumemmat patsaat ku Veijo Rönkkösellä ikinä. Oottakaas vaan ku otan niistä kaikista kuvan ja pistän tänne patsaspostauksen. Posti posti, inhoon tota sanaa mut en jaksa keksii parempaakaan.

Meitsillä on hieno huone mut liian tyhjä. Muutenki täällä on liian tyhjää miulle, tartten asioita ja esineitä ympärilleni. Se on oikeestaan tällä hetkellä suurempi ongelma ku alkuaikojen "mikään ei toimi tartten ylellisyyksiä" -valitus. Asioiden epätoimivuuteen tottuu.

Otetaans esimerkkikimara!
Kämpässä on kylmä mut laitan vaatetta päälle enempi. Kylppärissä ei oo ku vähän lämmintä (ei kuumaa ikinä) vettä joten menen pesemään moppitukkani yhen ranskattaren luokse ku siellä se on mahdollista. Täällä juodaan pahahkoa turkkilaista kahvia joten keitän vettä turkkikahvipannussa ja teen pikakahvia itelleni. Juustohöylän oon nähny kerran kaupassa, se oli muovinen. Ostetaan juusto suoraan siivutettuina, rasvaa ehkä 50%. Pyykinkuivaustelinettä ei oikein vielä oo, säädän huoneeni lämmityksen kovalle ja ripustelen vaatteita sinne.

Huoneesta ku tuli puhe niin:Onko älytön ikkuna? No on! Ja kattokaas tätä näkymää mikä siitä avautuu:

Lisäks:Ovi vie Ilonan huoneeseen, en tiiä mikä tää puinen telinehäkkyrä on (varmaan jotain TAIDETTA) ja portaat johtaa suoraan miun huoneen ovelle. Yläkerrassa ei siis oo mitään muuta ku miun koppi. Siinä on söpö pieni eteisentapainen ja sit vaan vino ovi joka narisee avatessa. Ihan älyttömästi. Silleen vinkasee kunnolla, herätän aina Ilonan aamulla rymistellessäni.

Muut kehuu meidän kämppää hirveesti, ite pidän vähän ankeena ja kolkkona ku täällä on tyhjää ja VALKOISTA. Ootin nuhjuu neukkukoppia, asunki kolmikerroksisen omakotitalon yläkertaan rakennetussa ihkauudessa modernissa asunnossa. Ahdistaa ja tekee mieli valittaa. Kaikesta. Keittiö on angstinurkka, alussa piti olla siellä koneella ku nettiä pöllittiin jostain muualta langattomana ja vaan keittiössä toimi kunnolla. Välillä aamusin oon vieläki siellä, istun lattialla tyynyllä ja syön aamupalaa pieneltä penkiltä ja isolla penkillä pidän läppäriä ja feispuukkaan.

Mikro vasemmassa reunassa on feikkiä, se on vasta toinen mikroaaltouuni jonka oon koko Makedoniassa nähny (toinen oli läheisessä snägärissä). Meiltä puuttuu etulasi eikä tuota voi siis käyttää, lupasivat korjata mut koska Balkanin "kohta" on mitä vaan välillä puol tuntia-puol vuotta niin en elättele hirveesti toivoja tuon masiinan suhteen.

Nyt taidan mennä nukkumaan, pistän heti huomenna lisää kuvia joko patsaista tai tuolta vuorelta otettuina. Sarajevosta on niin paljon matskuu että siinä menee vähän aikaa. Patsaskuvia vois kerätä johonki suureen kokonaisuuteen. Patsasreppari Skopjesta! Ostaiskohan Itä-Savo sellasen jutun?